Pigmentti on ihon väriaine

Ihonvärimme määrää pigmentti eli melaniini, joka myös suojaa ihoa UV-säteiltä. Melaniini muodostuu melanosyyttisoluista, joita kaikilla ihmisillä on yhtä paljon. Rodun mukainen ihonvärin vaihtelu johtuu melanosyyttisolujen ominaisuuksista (niiden jakautumisesta, koosta ja aktiivisuudesta).

 

Pigmenttiläiskien aiheuttajat

Melaniinituotannon ollessa normaalia ihomme on kauniin tasavärinen. Tuotanto saattaa myös häiriintyä, mikä näkyy paikallisina värimuutoksina ihollamme. Melaniinituotannon häiriöitä aiheuttavat lähinnä solunsisäiset muutokset, mutta niihin vaikuttavat myös hormonitoiminnan muutokset, UV-säteily, valolle herkistävien lääkkeiden käyttö, perimä ja ennen kaikkea ikä.

 

Vaarattomia, mutta harmillisia

Tummien läiskien myötä ihon sävy muuttuu epätasaiseksi. Epätasainen pigmentoituminen on yleensä vain kosmeettinen haitta, eikä siitä ole vaaraa terveydelle. Pieniä ja litteitä ihon tummia alueita kutsutaan maksaläiskiksi. Ne ovat yleisimpiä yli 40-vuotiailla naisilla ja niitä esiintyy useimmiten erityisesti hormonaalisten muutoskausien aikana.

Melasma on hormoneihin liittyvä hyperpigmentaatio, jonka aiheuttaa kohonnut hormonitoiminta. Se saa ihon pigmenttisolut muodostamaan normaalia enemmän melaniinia eli ruskeaa väriä. Hyperpigmentaatio onkin yleisintä raskaana olevien naisten keskuudessa (tunnetaan myös “raskausnaamiona”) tai naisilla, jotka käyttävät hormonaalista ehkäisyä.

Vanhemmalla iällä syntyvät, maksaläiskiä muistuttavat pigmenttikeräytymät ovat nimeltään lentigoja. Niitä syntyy yhtä hyvin niin naisille kuin miehillekin erityisesti kasvoihin, rinnan alueelle ja käsien selkämyksiin. Toisin kuin maksaläiskät, lentigot eivät reagoi UV-säteilyyn, vaikkakin niiden taustalla on vuosikausia jatkunut runsas auringonotto.

 

Miten pigmenttiläiskiä voi hoitaa?

Pigmenttilaikkujen käytöstä on vaikea ennustaa. Jos viime kesä oli läiskätön, voi ensi kesästä tulla sitäkin laikukkaampi. Toisinaan tummat alueet hiipuvat talveksi kokonaan, mutta usein ne vain haalistuvat ja aktivoituvat uudelleen pitkienkin taukojen jälkeen. Paras hoito on ennaltaehkäisy laadukkailla hoitotuotteilla, jotka sekä kirkastavat että tasoittavat ihon sävyä.

Näin käytät tehohoitoja pigmenttimuutoksiin

  1. Valitse seerumi ihotyyppisi ja haluamiesi ominaisuuksien mukaan.
  2. Levitä seerumi kasvoille aina ennen kasvovoidetta, jotta seerumin tehoaineet imeytyvät suoraan ihoon. Joillekin seerumi on riittävä yksinään.
  3. Seerumien teho perustuu käyttöön kahdesti päivässä, vaikka yksi käyttökertakin päivässä jo auttaa.
  4. Tärkeää on muistaa, että mikään tuote ei tehoa yhdessä yössä – tulokset alkavat näkyä noin 4 viikon käytön jälkeen.

PS. Älä unohda UV-suojallisten hoitotuotteiden käyttöä päivällä (kasvot, dekoltee, kädet, vartalo, huulet).

 

KAUNEUSKLUBIN TESTISSÄ tehovoiteet ja tiivisteet pigmenttimuutoksiin

Tutustu testiryhmään, valitse ihollesi sopivin tuote ja aloita oma kotitestaus apteekin ihonhoitohyllyn kautta.

 

TESTISSÄ VICHY

VICHY Idèalia Pro Deep Dark Spot Corrector –tehovoide 30 ml

Samettinen ja kevyt tehovoide sopii kaikkiin pigmenttimuutoksiin sekä epäpuhtauksista johtuviin ihon sävyn vaihteluihin. Toimii sekä yksinään että päivä- tai yövoiteen alla. Sisältää ihoa rauhoittavaa ja uudistavaa Vichy Thermal Spa –lähdevettä. Hypoallergeeninen ja parabeeniton.

”Nautin auringossa olosta ja auringon ottamisesta. Pigmenttiläiskät ovat ilmestyneet käsivarsiini vasta viimeisen parin vuoden aikana. Auringon lisäksi niiden taustalla on varmasti perintötekijöitä, sillä ihollani on myös paljon luomia. Toivon, että löytäisin tuotteen, joka paitsi vaalentaisi olemassa olevia pigmenttiläiskiä, myös ehkäisisi uusien syntymistä, jotta voin jatkossakin nauttia auringosta.” – Kati 53, Turku

Testin jälkeen

Tehovoide jätti miellyttävän tunteen iholleni ja oli todella kosteuttava. Aion jatkaa käyttöä, myös käsivarsieni maksaläiskiin.
Asteikolla 1-5 (1 = huono … 5 = erittäin hyvä) annan arvosanaksi 3,8.
kati

 

TESTISSÄ LIERAC

LIERAC Prescription Intensive Anti-dark Spot Depigmenting Serum 15 ml

Seerumin luonnolliset ainesosat vähentävät pigmenttiläiskien esiintymistä sekä estävät niiden uudelleenmuodostumista. Tehoaineet ovat kapseloituja, joten ne vaikuttavat koko päivän ja yön. Seerumia levitetään pigmenttiläiskille aamuin – illoin. Tuoksuton, ei sisällä parabeeneja eikä väriaineita.

”Minulla on pigmenttiläiskiä kämmenselissä ja käsivarsissa ympäri vuoden, kasvoilla lähinnä kesäaikaan tai auringossa vietettyjen lomamatkojen jälkeen. Aurinko on suurin syy läiskien syntyyn, myös ihon ikääntyminen vaikuttaa. Testauksen jälkeen odotan poskipäissä olevien tummien alueiden vaalenemista sekä ihon värin tasoittumista.” – Tarja 61, Espoo

Testin jälkeen
Tuote on todella riittoisa ja hyvin levittyvä. Jatkan ehdottomasti testausta. Asteikolla 1-5 (1 = huono … 5 = erittäin hyvä) annan arvosanaksi 4,5.

 

TESTISSÄ WIDMER

LOUIS WIDMER Pigmacare Skin Tone Balance 30 ml

Seerumi sisältää B3-vitamiinia, joka lievittää pigmenttihäiriöitä, kirkastaa ihon sävyä sekä vähentää ryppyjen muodostumista. Tuotteella on myös anti-age-vaikutus: C-vitamiini ja antioksidantit häivyttävät UV-säteilyn aiheuttamia vaurioita. Lisäksi ne vilkastuttavat kollageenisynteesiä sidekudoksissa. Käytetään kuuriluontoisesti 4-8 viikon ajan koko kasvoille tai hoitoa tarvitseville ihoalueille.

”Minulla on pigmenttiläiskiä erityisesti ylähuulen yläpuolella, mutta joskus myös poskipäillä. Läiskiä on ympäri vuoden, mutta ne korostuvat kesällä. Hoidan ihoani yleisesti ottaen paljon, ja pyrin käyttämään laadukkaita tuotteita. Toivon testattavan tuotteen tasoittavan kasvojen ihonväriä. Minulle olennaista on myös tuotteen käyttömukavuus, helppous ja käytännöllisyys.” – Lotta 36, Espoo

Testin jälkeen
Voide oli ensituntumalta erittäin helppokäyttöinen ja miellyttävän tuntuinen. Pakkauksen kapea suuosa lisää toimivuutta ja siitä on kätevä annostella voidetta vähän kerrallaan. Kevyt ja nopeasti imeytyvä koostumus saa minulta kiitosta. Eniten positiivisesti yllätti riittoisuus. Myös ihon väri tasoittui mielestäni säännöllisellä käytöllä. Voide jätti levittämisen jälkeen raikkaan tunteen iholleni.
Asteikolla 1-5 (1 = huono … 5 = erittäin hyvä) annan arvosanaksi 4,4.

 

TESTISSÄ EUCERIN

EUCERIN Even Brighter Clinical Concentrate –hoitotiiviste 6 x 5 ml

Vaikuttava-aine B-resorsinoli vähentää liikapigmentaatiosta johtuvia tummia läiskiä sekä ihon sävyn epätasaisuutta hilliten melaniinin tuotantoa syvällä ihossa. Hellävarainen seerumi sopii päivittäiseen käyttöön tehostamaan päivä- ja yövoiteen vaikutusta. Kliinisesti todistettu vaikutus ja ihoystävällisyys.

”Olen kärsinyt pigmenttihäiriöistä koko aikuisikäni. Epätasaisuutta on otsan keskialueella, poskipäillä sekä laikkuina ja pisamina nenän vierustoilla. Kesäisin ongelma on pahimmillaan, vaikka pyrin käyttämään aurinkokertoimella varustettua kasvovoidetta sekä erillistä aurinkovoidetta. Raskausaikana kolme vuotta sitten oireet pahenivat eli hormoneillakin on ollut vaikutusta.” – Hanna 36, Mikkeli

Testin jälkeen
Tuote oli kuin minulle tehty: hyväntuoksuinen, käyttö helppoa, miellyttävää ja nopeaa. 1,5 kuukauden testijakson aikana ihon värimuutokset poskipäissä ja otsassa tasoittuivat/vaalenivat hieman. Asteikolla 1-5 (1 = huono … 5 = erittäin hyvä) annan arvosanaksi 3,9.