KOIRAKOHTAISESTI SUUNNITELTU LOISHÄÄTÖ ANTAA PARHAAN TULOKSEN

Aikuisille koirille on suositeltu sisäloislääkitystä automaattisesti kaksi kertaa vuodessa. Eläinlääketieteellinen parasitologian dosentti Anu Näreaho Helsingin Yliopistolta on sitä mieltä, että parhaan tuloksen antaa koirakohtaisesti suunniteltu loishäätö.

  • Sisäloislääkitystarve vaihtelee koiran iän, käyttötarkoituksen, harrastusten, ympäristön ja omistajaperheen mukaan.

Koirien sisäloiset ovat mikroskooppisen pieniä alkueläimiä sekä matoja, kuten suolinkainen, heisimato ja hakamato. Suolistomadot ovat Suomessa koirilla melko harvinaisia: niitä löydetään ainoastaan noin kuudella prosentilla koirista. Koska koirilla kuitenkin esiintyy ihmisillekin haitallisia sisäloisia eikä lääkitys ennaltaehkäise sisäloisilta, tarvitaan tartuntojen tarkkailua.

 

Sisäloinen voi olla pennulle hengenvaarallinen

  • Loismatojen munat ovat erittäin pieniä, eikä madon munia voida nähdä koiran ulosteesta – vaikka omistajat joskus niin luulevatkin. Joidenkin heisimatojen erittämät jaokkeet ovat paljain silmin havaittavia, samoin kuin joskus kokonaisina ulosteen mukana poistuvat matoyksilöt. Varmuus koiran sisäloistilanteesta saadaan kuitenkin vain ulostetutkimuksella, Näreaho kertoo.
  • Pennuilla suolistoloistartunnat voivat olla vaarallisia, pahimmillaan jopa kuolemaan johtavia, sillä pentujen immuniteetti on vasta kehittymässä. Aikuisille, perusterveille koirille suolistoloistartunnasta ei välttämättä koidu näkyvää haittaa. Tartunnan saaneet koirat lisäävät kuitenkin muiden koirien tartuntariskiä erittäessään madonmunia tai alkueläinten kystamuotoja ympäristöön. Koirat voivat tartuttaa tiettyjä loisia myös ihmisiin.

 

Loishäätötarpeeseen vaikuttavat harrastukset ja elinympäristö

Sisäloiset voivat tarttua koiriin suun kautta vedestä, maasta, ulosteista tai muista eläimistö. Pennut voivat saada tartunnan emoltaan jo istukan kautta tai imetyksen aikana. Myös ihminen voi toimia tiettyjen matojen vahinkoisäntänä.

  • Esimerkiksi koiran ulosteesta leviävät suolinkaisen munat voivat säilyä maassa vuosikausia uutta isäntää odottamassa. Koira saa munia suuhunsa esimerkiksi juomalla lätäköistä tai syömällä maaperää. Myös lapsiin suolinkainen voi tarttua maasta, Näreaho kuvailee.

Riskit sisäloisten saamiseen ovat aina suuremmat pienillä alueilla, joissa on paljon koiria, kuten koiratarhoissa ja kaupunkien koirapuistoissa. Useamman koiran perheessä riski on niin ikään suurempi. Maaseudulla koirat taas ovat todennäköisemmin tekemisissä loisia kantavien pieneläinten kanssa.

  • Omistajan ja koiran harrastukset sekä elintavat voivat vaikuttaa tartuntariskiin. Metsästyskoirille annetaan herkästi makupaloja saaliista, jossa voi olla sisäloisia. Ulkomaanmatkoilla tartuntariski on usein suurempi, ja loislajit voivat olla koiralle vaarallisempia kuin Suomessa esiintyvät, Näreaho luettelee.

Usein koiran perheissä sekä tiettyjen käyttötarkoitusten ja harrastusten myötä lääkitystarve voi nousta tiheäksikin – eli puolivuosittain tapahtuva madotus ei ole riittävä. Perheen ainoa koira ei useissa tapauksissa tarvitse matolääkitystä lainkaan.

  • Rutiinilääkitysten korvaaminen ulostenäytteiden tutkimisella on järkevää erityisesti niiden koirien kohdalla, joilla on matala riski saada sisäloistartunta. Kun ensin tehdään diagnoosi, osataan lääkitä varmasti oikeaa asiaa tai olla lääkitsemättä turhaan. Liian tiheä lääkitys voi kehittää vastustuskykyisiä sisäloiskantoja, Näreaho huomauttaa.

 

MUISTATHAN MYÖS!
Että punkkikausi kestää lämpötiloista riippuen loka-marraskuulle asti.

Että jyrsijöiden pyydystäminen ja ulkomaanmatkat lisäävät kissojen sisäloistartuntariskiä.