Terve hiuspohja ja kauniit hiukset ovat yhteydessä toisiinsa, sillä hiuspohja reagoi herkästi elimistön ja elintapojen muutoksiin sekä ilman epäpuhtauksiin, permanenttiin, värjäykseen ja föönaukseen. Rausch-sarjassa on tuotteita kaikentyyppisille hiuksille ja hiuspohjille, myös vaurioituneille.

Lähtökohtana hiuspohjan hyvinvointi

Sveitsiläinen Rausch on valmistanut hiustenhoitotuotteita vuodesta 1890 lähtien puhtaista kasviuutteista (kukista, lehdistä, kuoriosista ja juurista). Rauschin laboratorioissa tutkitaan kasviuutteiden vaikutukset ja tuotteet valmistetaan siellä lääketehdasolosuhteissa.

Perusajatuksena on hiuspohjan hyvinvointi. Kun päänahan iho voi hyvin, myös hiukset näyttävät kauniilta, kiiltäviltä ja eloisilta. Tuotteet sisältävät luonnon omia raaka-aineita, ei keinotekoisia väriaineita tai hajusteita. Pesevänä aineena on kasviuutteita, joten saippuan kuivattava vaikutus jää pois. Riittoisat shampoot muodostavat pehmeän, pesevän vaahdon. Nopeavaikutteiset hoitoaineet ja erityisesti hiusnesteet hellivät hiuspohjaa toimien ”hiuspohjan kosteusvoiteina”. Hiusnesteet ovat öljyttömiä, eivätkä tahmaa hiusta tai päänahkaa.

Suurimmassa osassa tuotteista ei ole silikonia. Muutamissa tuotteissa silikoni on vesiliukoista, jolloin se on ongelmatonta – ei keräänny hiuksiin eikä hiuspohjaan. Rausch-tuotteet ovat dermatologisesti testattuja (ihotautilääkärien testaamia) eikä niitä ole testattu eläinkokein. Tuotteet löytyvät Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen Allergiaportaalista.

 

  1. Suomalaisille hennoille hiuksille
    Ohut ja hentoinen hiuslaatu tarvitsee säännöllisen pesun lisäksi usein virkistystä ja vahvistusta.

Malva shampoo – hellävarainen, sopii koko perheelle päivittäiseen pesuun, antaen hiuksille volyymia ja kiiltoa.
Malva hoitosuihke – hiuksiin jätettävä hoitosuihke lisää tuuheutta ja poistaa sähköisyyttä. Voi suihkuttaa myös kuiviin hiuksiin.
Malva hoitoaine – pois huuhdeltava, ultrakevyt hoitoaine hennoille ja elottomille hiuksille.

 

  1. Rasittuneille ja vaurioituneille hiuksille

Kaikenlainen hiusten käsittely sekä runsas auringossa oleilu kuluttavat hiusta ja tekevät hiuksesta karkean ja hauraan. Kamomilla on rohdoskasvi, joka hoitaa vaurioitunutta hiusta ja ärtynyttä hiuspohjaa erityisen hellävaraisesti.

Kamomilla shampoo – korjaa hiusrakennetta ja rauhoittaa hiuspohjan ärsytystä.
Kamomilla hoitosuihke – kevyt, hiuksiin jätettävä hoitosuihke antaa pehmeyttä ja kiiltoa. Voi suihkuttaa myös kuiviin hiuksiin.
Kamomilla tehohoito – hiuspohjaa ja hiuksia ravitseva, vahvistava ja suojaava tehohoito.

 

  1. Kuiville hiuksille ja hiuspohjalle
    Kuiva hiuspohja kiristää, aivan kuten kuiva ihokin. Kuivat hiukset katkeilevat ja haaroittuvat herkästi. Ne ovat usein myös sähköiset ja hankalasti muotoiltavissa.

Munaöljy shampoo – ravitsee kuivia ja huonokuntoisia hiuksia. Kosteuttaa ja vahvistaa hiusten rakennetta.
Vehnänalkioöljy hoitosuihke – hiuksiin jätettävä hoitosuihke, joka sisältää myös UV-suojan. Voi suihkuttaa myös kuiviin hiuksiin.
Vehnänalkioöljy hoitoaine – shampoon vaikutusta täydentävä, katkeilevia hiuksia korjaava hoitoaine.
Amaranth Repair Serum – tehoöljy, joka vahvistaa hiusta sisältäpäin ja muodostaa hiuksen pintaan suojaavan kalvon. Ylellinen tuoksu.

 

  1. Värjätyille ja käsitellyille hiuksille
    Värjäys ja käsittelyt haurastuttavat hiuksen rakennetta ja saattavat tehdä niistä elottomat ja kuivat.

Avokado shampoo – pidentää käsitellyn / värjätyn hiuksen väriä ja kestävyyttä.
Avokado  hoitosuihke – shampoon vaikutusta täydentävä, lisää kammattavuutta ja poistaa sähköisyyttä. Voi suihkuttaa myös kuiviin hiuksiin.
Avokado tehohoito – kosteuttaa hiuspohjaa sekä korjaa käsitellyn hiuksen vaurioita.
Avokado hiuslatvavoide – erityisesti auringon ja meriveden rasittamille hiuslatvoille. Ehkäisee latvojen haaroittumista.

 

  1. Vaaleille, oheneville, ikääntyville hiuksille / hiuspohjalle
    Melanosyytit tuottavat hiusten värin, mutta niiden toiminta vähenee iän myötä. Siinä vaiheessa kun hiuksissa on enää melaniinipigmentin jäämiä, hiuksiin muodostuu kellertävä väri. Samoin hiuksia vaalennettaessa (väriä poistetaan) huokoinen hius kellertyy muun muassa ilman epäpuhtauksien takia.

Salvia shampoo – antaa hiuksille kiiltoa ja kirkastaa hiusta poistaen siitä keltaisuutta.
Salvia kiiltohoito – korjaa ja kirkastaa hiusta.
Salvia hiusvesi – kosteuttaa ja energisoi päänahkaa sekä vahvistaa hiusta.

 

  1. Rasvoittuville hiuksille / hiuspohjalle
    Tyypillistä rasvaiselle hiuspohjalle on hiusten nopea rasvoittuminen uudelleen hiustenpesun jälkeen. Rasvaisesta hiuspohjasta kärsivän hiuksista puuttuu myös volyymia. Tällainen hiuspohja on otollinen kasvualusta bakteereille.

Merilevä shampoo – hidastaa ja tasapainottaa talineritystä. Sopii päivittäiseen käyttöön.
Therapeutic Soil Scalp Pack – hidastaa talin leviämistä hiuspohjassa. Lievästi antiseptinen. Käytetään ennen shampoopesua.

 

  1. Hilseilevät hiukset / hiuspohja
    Hilse jaetaan kahteen tyyppiin. Kevyeen ja kuivaan hilseeseen liittyy kutinaa, mutta ei pahempaa päänahan ärtyneisyyttä. Rasvaiseen hilseeseen liittyy ärtynyt päänahka ja kutina.

Kuiva hilse
Leskenlehti shampoo – auttaa pitkäkestoisesti taistelussa kuivaa hilsettä vastaan. Antaa runsautta ja kiiltoa.

Rasvainen hilse
Pajunkuori shampoo
– rauhoittaa itsepintaisen hilseen ja lievittää päänahan kutinaa ja punoitusta.

 

  1. Atooppiselle ja / tai allergiselle hiuspohjalle
    Erityisesti kutisevalle, herkälle ja allergiselle hiuspohjalle kehitetyt tuotteet. Sydänsiemen-tuotteet eivät sisällä säilytysaineita, väriaineita tai lisättyjä hajusteita.

Sydänsiemen shampoo – puhdistaa erityisen hellävaraisesti. Rauhoittaa ja ehkäisee hiuspohjan kutinaa. Antaa kiiltoa ja runsautta. Sopii kaikille hiustyypeille.
Sydänsiemen hoitoaine – tasapainottaa, rauhoittaa ja kosteuttaa hiusta ja hiuspohjaa. Antaa kiiltoa ja runsautta ja poistaa sähköisyyttä. Sopii kaikille hiustyypeille.

 

  1. Hiustenlähtöön
    Hiustenlähdön syynä on häiriö hiuksen kasvusyklissä.Syitä on monia, mm. hormonaaliset tekijät, tietyt lääkkeet, muutokset terveydentilassa, stressi ja laihduttaminen.

Hiustinktuura – tehokas erikoishoito hiustenlähtöön. Saatu erityisen hyviä tuloksia pälvikaljuisuuteen sekä hiusten harventumiseen esim. raskauden jälkeen. Hiusnestettä tulee käyttää kuuriluonteisesti 3-6 kuukauden ajan. Ei suositella raskaana oleville.
Pajunkuori shampoo – antiseptisen vaikutuksensa ansiosta tukee hiustenlähtöhoitoa. Rauhoittaa hiuspohjan ärsytystä ja vähentää hilseilyä.

 

  1. Täiden ennaltaehkäisyyn ja häätöön
    Täitartunnan voivat saada niin lapset kuin aikuisetkin, mutta erityisesti 3-11-vuotiaat lapset ovat alttiita tartunnalle.

Pajunkuori shampoo – ennaltaehkäisee täitartunnat tehokkaasti ja luonnollisesti. Teho perustuu shampoon tuoksuun, jota täit karttavat.
Lice Stop – hyönteismyrkytön valmiste täiden häätöön. Tuhoaa samalla kertaa täit ja saivareet. Öljypohjainen valmiste ei kirvele, vaan lievittää myös hiuspohjan kutinaa ja ärsytystä.

Kysy lisää Hyvän Mielen Apteekin henkilökunnalta.
www.rausch.fi