Tunnista ärtyvän suolen oireyhtymä

Kiusaavatko vatsakivut, ummetus tai ripuli? Ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsii arviolta jopa puoli miljoonaa suomalaista. – Kun muut sairauden on poissuljettu ja potilaalla on tyypilliset oireyhtymään kuuluvat oireet, puhutaan ärtyvästä suolesta. Vaiva on monesti kiusallinen, mutta ei onneksi vaarallinen, toteaa gastroenterologian erikoislääkäri, LT Satu Väkeväinen.

Ärtyvän suolen oireyhtymä on yleinen toiminnallinen vatsavaiva, johon kuuluu vatsakipujen lisäksi suolen toiminnan häiriöitä. Oireyhtymä on naisilla kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Toisilla ummetus ja ripuli vaihtelevat eri päivinä, toisilla sama oire toistuu.

  • Vatsakipu helpottaa usein ulostamisen yhteydessä. Äkillinen tarve ulostaa tai tunne suolen epätäydellisestä tyhjenemisestä tukevat diagnoosia, samoin lima ulosteissa ja iltaa kohti vaikeutuvat vatsan turvotus, luettelee Mehiläisen Ympyrätalossa työskentelevä Väkeväinen.

Vatsaoireiden lisäksi voi esiintyä virtsavaivoja, päänsärkyoireita, närästystä ja ei-sydänperäisiä rintakipuja. Lääkärissä potilaan haastattelulla ja tutkimuksilla poissuljetaan elimelliset sairaudet, kuten keliakia, laktoosi-intoleranssi ja tulehdukselliset suolistosairaudet.

 

Säännölliset elämäntavat ja ruokailurytmi avainasemassa

Henkinen ja fyysinen stressi lisäävät usein paksunsuolen supistelua. Kiire, stressi sekä epäsäännölliset elintavat ja ruokailurytmi, lisäävät oireita. Ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivä saattaa aistia tavanomaistakin suolen toimintaa liian herkästi.

  • Ripulipainotteisessa oireilussa aterian jälkeinen paksusuolen supistelu ja suolen läpikulkuaika voivat olla lisääntyneitä. Ummetuksesta kärsivällä ne puolestaan hidastuvat. Elämäntapojen ja ruokailurytmin säännöllistäminen auttaa monilla, Väkeväinen sanoo.

Ärtyvästä suolesta kärsivät liittävät usein suolisto-oireensa johonkin ravintoaineeseen ja pyrkivät turhan voimakkaasti rajoittamaan ruokavaliotaan. Todellinen ravintoaineyliherkkyys on kuitenkin harvinainen.

  • Ummetuspainotteisissa oireissa kuitupitoinen ruokavalio, liikunta ja riittävä nesteiden nauttiminen on tärkeää. Ripulipainotteisissa oireissa ruokavalio on keskeisessä roolissa. Vatsakipuoireisilla voi esiintyä liiallista ilman nielemistä, johon voi auttaa ruokailuhetken rauhoittaminen.

Viime vuosina ärtyvän suolen oireyhtymään liittyvien ilmavaivojen on todettu liittyvän tiettyihin imeytymättömiin hiilihydraatteihin. Oireisiin voi saada helpotusta vähentämällä ruokavaliosta näitä FODMAP-hiilihydraatteja, kuten laktoosia, kivellisiä hedelmiä ja palkokasveja. Lue lisää FODMAP -ruokavaliosta alla.

 

Lisäapua lääkäriltä ja apteekista

Valtaosa potilaista tulee toimeen elintapojaan muuttamalla, ilman lääkkeitä. Mahdollinen lisähoito toteutetaan sen mukaan, onko johtavana oireena ummetus, ripuli vai vatsakipu.

  • Jos elintapamuutokset ja ruokavalio eivät riitä, voi vatsakipuihin kokeilla reseptillä määrättäviä, suolen supisteluun vaikuttavia lääkkeitä tai kipukynnystä nostavia lääkkeitä. Ripulioireisiin on saatavilla loperamidia ja reseptillä sappihappoja sitovaa kolestyramiinia.

Hyvän Mielen Apteekista saatavat liukenevat kuituvalmisteet saattavat helpottaa vaivoja. Ummetusoireisiin voi lisäksi kokeilla magrokolivalmisteita ja ripulipainotteisissa oireissa maitohappobakteereja. Kysy apteekista myös suolen toimintaa jarruttavia tai kaasunmuodostusta vähentäviä valmisteita.

  • Jatkuvasta lääkityksestä on hyvä keskustella lääkärin kanssa, samoin jo oireet pahanevat. Hälytysmerkkejä ovat aina jatkuva ripuli tai vaikea ummetus, veriulosteet, anemia, laihtuminen, kuumeilu tai yöllinen oireilu: näiden vaivojen syy on selvitettävä lääkärissä.

 

Fodmap-ruokavaliohoito ärtyneen suolen oireyhtymään

Mikä on FODMAP-ruokavalio?

FODMAP-ruokavaliolla tarkoitetaan huonosti imeytyviä hiilihydraatteja sisältävien ruoka-aineiden välttämistä ja niiden korvaamista muilla terveellisillä valinnoilla. Hiilihydraattien määrä ei kokonaisuutena vähene. Tarkoitus on etsiä korvaava tuote rajoitettavan ruoka-aineen tilalle, jotta ruokavalio pysyy monipuolisena.

Helpottaako ruokavalio ärtyvän suolen oireyhtymän oireita?

Oireilua voi helpottaa ruokavalio, liikunnan ja riittävän levon avulla. Säännöllinen ateriarytmi, kiireettömät ja maltillisen kokoiset ateriat sekä riittävä nesteen juominen voivat helpottaa suolioireilua. FODMAP-ruokavaliokokeilun aikana oireet lievittyvät yleensä pian, mutta joskus tarvitaan useiden viikkojen jakso, jotta suolisto tottuu muutokseen. Mikäli FODMAP-ruokavaliosta ei ole hyötyä, siitä kannattaa luopua.

Mitä ruoka-aineita herkkävatsaisen kannattaa välttää?

FODMAP-yhdisteitä ovat fruktaanit, galakto-oligosakkaridit, polyolit (sokerialkoholit), fruktoosi (hedelmäsokeri) ja laktoosi (maitosokeri). Niitä on muun muassa sipuleissa, palkokasveissa, kaaleissa, sienissä, omenoissa, ksylitolipurukumeissa ja -pastilleissa sekä joissakin viljoissa. Ehdoton ei tarvitse olla, vaan on parempi tunnustella, millä annoskoolla ruoka-aineet itselle sopivat.

Entä kotimaiset viljatuotteet?

Oireet ovat yksilöllisiä, samoin eri ruoka-aineiden sietokyky. Yksi sietää ruisleipää ja toinen ei. Ruis, ohra ja vehnä saattavat aiheuttaa oireita. Herkkävatsaisimmat voivat valita kauraa, kvinoaa, riisiä ja maissia. Myös hirssin, teffin, tattarin ja speltin sopivuutta voi kokeilla. Kuitulisistä parhaiten siedettyjä kauran lisäksi ovat pellavan- ja chiansiemenet sekä psylliumkuitu pieninä kerta-annoksina.

Kesän grillikausi haastaa vatsan, miten toimia?

Kokeile grillattua kesäkurpitsaa, munakoisoa, tomaattia ja paprikaa. Lorauta päälle öljyä tai öljypohjaista salaatinkastiketta. Grillaa kalaa, broileria tai lihaa sellaisenaan tai yhdistä ne kasvisten ja juuston kanssa folioon nyytiksi. Lihan voi korvata tofulla, tempehillä tai quornilla. Vältä runsasrasvaisia ja voimakkaasti maustettuja ruokia. Lisukkeena maistuvat uudet perunat tai grillissä paahdettu leipä. Kruunaa ateria tuoreilla marjoilla. Nauti hyvästä seurasta ja kesän tunnelmasta – alkoholista vain kohtuudella!

Mistä saa lisää tietoa FODMAP-ruokavaliosta?

Ärtyneen suolen ruokavaliohoitoon tutustumisen voi aloittaa esimerkiksi Reijo Laatikaisen tervevatsa.fi-sivustolta tai lukemalla kirjan ”Herkän vatsan valinnat”. Myös Leena Putkosen FODMAP-blogiin ja kirjaan ”Superhyvää suolistolle” kannattaa tutustua. Ravitsemusterapeutti voi auttaa monipuolisen ja ravitsemuksellisesti riittävän ruokavalion koostamisessa. Ravitsemusterapeutilta saa myös ohjeita ruokavalion laajentamiseen ja tuotevinkkejä.

Ruoka on tärkeä mielihyvän ja nautinnon lähde, myös herkkävatsaiselle.

Asiantuntijana laillistettu ravitsemusterapeutti Riina Talvitie
Tampereen kaupunki ja Dextra-Koskiklinikka