AKNEEN SAA APUA

Kiusallinen akne saattaa vaivata niin nuoria kuin aikuisiakin. Älä anna sen masentaa mieltä, sillä akneen on nykyisin monenlaisia hoitokeinoja. Tärkein niistä on edelleen ihon puhdistus ja kosteutus.

Moni kärsii turhaan tai liian pitkään aknesta. Hyvällä hoidolla aknea voidaan lievittää ja vähentää syvien, ihoa arpeuttavien muutosten synty. Aknen kestoon voi vaikuttaa sekä lääke- että kosmeettisilla hoidoilla.

Puhdista

Aknen hoidossa, kuten ihonhoidossa muutenkin, tärkeintä on ihon säännöllinen, vähintään kerran päivässä tehtävä puhdistus ja kosteutus. Myös ihon kuorinnat ja paikallishoitoaineet finneille ovat hyödyllisiä. Käytä akneiholle suunniteltuja tuotteita; ne poistavat hyvin iholle erittyvän talin kuivattamatta ihoa.

Kosteuta

Akneiho tarvitsee kosteustuotteen ja/tai hoitovoiteen, jotta ihon kosteuspitoisuus ei laskisi eikä ihon pinta kuivuisi liikaa. Osa kosteustuotteista jättää iholle mattapinnan ja vähentää kiiltoa.

Kuori ja hoida paikallisesti, älä puristele

Kuorinnalla poistetaan ihon pinnalta kuollutta solukkoa, joka voi osaltaan aiheuttaa huokosten tukkeutumista. Kuorinta myös kirkastaa ihoa ja saa ihon pinnan tuntumaan pehmeämmältä.

Paikallishoitotuotteet nopeuttavat finnien paranemista ja estävät tulehduksia leviämästä. Älä puristele finnejä tai mustapäitä itse, se saattaa pahentaa tulehduksia.

Apua aknearpiin

Aknen parannuttua arpien hoitoon on keinoja sekä lääkäreillä että kosmetologeilla. Yleisimpiä ovat erilaiset kuorinnat ja laserhoidot, joskus myös syvien arpien täyttäminen.

Meikki

Hyvin valituilla meikkituotteilla saadaan vaikeampikin akneiho näyttämään hyvältä. Meikkaamisesta ja finnien peittämisestä tai puuterin käytöstä ei ole akneiholle haittaa, kunhan meikki puhdistetaan iholta huolellisesti.

 

MILLOIN LÄÄKÄRIIN?

Kotihoidolla on paljon merkitystä, mutta vaikeassa aknessa se ei korvaa lääkehoitoa.

Lääkäriin kannattaakin mennä heti, kun akne alkaa vaivata. Jos akne on alkanut vasta aikuisiällä, on vielä tärkeämpää selvittää, mistä akne voisi johtua.

Lääkehoito ja hyvät kosmeettiset tuotteet yhdessä kosmetologin tekemien ihonpuhdistusten kanssa helpottavat tilannetta hyvin ja voivat lyhentää aknen kestoa ja estää syvien arpien muodostumista iholle.

 

Haluatko jutella ihosi kunnosta?

Hyvän Mielen Apteekeissa on laaja valikoima aknen hoitoon tarkoitettuja tuotteita monissa hintaluokissa. Meillä on myös osaamista aknen oikeasta hoidosta. Autamme mielellämme!

Teksti: Satu Kanervo.
Asiantuntijana: Anna-Liisa Halsas-Lehto
, Helsingin Diakoniaopiston koulutuspäällikkö ja ihonhoidon ammattilainen.