Estrogeenin puute kuivattaa limakalvoja

Vaiva on yllättävänkin yleinen – apteekissa osataan auttaa.

Naisten kuivat limakalvot ei ole ehkä se puheenaihe, joka nousee ensimmäisenä esiin kahvipöydässä, vaikka yllättävän moni nainen kärsiikin niistä jossain vaiheessa elämänsä aikana.

Oire yksinään voi kuulostaa pieneltä ja harmittomalta, mutta kuivat limakalvot saattavat vaikuttaa huomattavasti elämänlaatuun ja itsetuntoon – etenkin, jos kyseessä ovat intiimialueen limakalvot.

Hedelmällisessä iässä olevan naisen emätintä suojaa suhteellisen paksu limakalvo, jonka tärkein tehtävä on suojata emätintä tulehduksilta ja mekaaniselta kulumiselta.

Limakalvoa ylläpitää estrogeeni: hormoni, jonka pitoisuudet vaihtelevat kuukautiskierron mukaan ja jonka tuotanto hiipuu vaihdevuosien aikana. Vaihdevuosia elävien naisten lisäksi myös vastikään synnyttäneet ja imettävät naiset saattavat kärsiä vaihdevuosia muistuttavista oireista. Ja syykin on sama: estrogeenin puute.

Estrogeenitasojen väheneminen johtaa emättimen limakalvojen ohenemiseen ja kuivumiseen, jotka puolestaan aiheuttavat kirvelyä ja arkuutta. Yhdynnässä kuivat limakalvot saattavat aiheuttaa kipua ja limakalvovaurioita.

Pissahätäkin kiusana

Gynekologi Anne Ropponen Lääkäriasema Femedasta kertoo, että myös tiheävirtsaisuus saattaa lisääntyä ja emättimen tulehdusriski kasvaa.

– Estrogeenin puute vaikuttaa emättimen bakteeritasapainoon, eivätkä maitohappobakteerit säily emättimessä. Emättimen pH-arvo nousee, mikä yhdessä kuivien limakalvojen kanssa lisää tulehdusherkkyyttä. Tämän lisäksi virtsarakko on heti emättimen etuseinän takana, jolloin limakalvon seinämän ohentuessa ja ärtyessä virtsarakon ärsytys voi lisääntyä, mikä puolestaan tuntuu pissahädän tunteena.

Jos oireita esiintyy, limakalvoja on suositeltavaa hoitaa. Apteekista on saatavilla sekä hormonittomia että hormonia sisältäviä valmisteita. Hormonittomia paikallisvalmisteita voi kokeilla, mikäli limakalvot tuntuvat kuivilta ja aroilta. Tällaisia ovat mm. geelit ja voiteet, jotka ylläpitävät emättimen normaalia pH-arvoa sekä kosteuttavat ja hoitavat limakalvoja. Niitä voidaan tarvittaessa käyttää vuorotellen hormonikorvausvalmisteiden kanssa.

Intiimialueen pesuun riittää pelkkä vesi, mutta halutessaan voi käyttää saippuattomia intiimipesuvoiteita ja -öljyjä, jotka eivät kuivata limakalvoja perinteisten suihkusaippuoiden tavoin.

– Jos on kuivuutta tai epämukavuutta yhdynnässä, eikä muu paikallishoito ole auttanut, voi kuivien limakalvojen hoitoon intiimialueella kokeilla paikallisestrogeenia, Anne Ropponen toteaa.

Paikallisestrogeenivalmisteista löytyy emätinpuikkoja ja voiteita. Annostukset ovat hyvin samankaltaiset, mutta ensimmäistä kertaa valmisteita ostavan on hyvä varmistaa apteekissa, että valituksi tulee oikea valmiste ja annostelu.

Tämän lisäksi apteekissa varmistetaan, voiko käytön aloittaa turvallisesti vai olisiko hyvä ensin kääntyä lääkärin puoleen. Tästä syystä intiimihyllyllä asioivalta saatetaan kysyä mm. sairauksista, valkovuodosta ja muista intiimivaivoista.

– Mikäli on sairastanut tai sairastaa rintasyöpää, on ennen paikallisestrogeenin aloittamista hyvä keskustella asiasta oman hoitavan lääkärin kanssa, Ropponen huomauttaa.

Älä jää vaivan kanssa yksin

Vaikka kuivat limakalvot eivät ehkä ole helppo puheenaihe, on tärkeää, että vaivan kanssa ei jää yksin. Asiasta puhuminen ja kysyminen voi tuntua vaikealta ja tämä ymmärretään apteekissa, joten huoli pois! Keskustelua ei tarvitse käydä kaikkien edessä, vaan tarpeen mukaan voidaan siirtyä sivummalle.

Samaan aikaan on hyvä muistaa, että vaiva ei ole mitenkään nolo saati häpeällinen, vaan hyvin yleinen, ja että kuivat limakalvot ovat osa monen naisen elämää. Hoitojen avulla estrogeenivajeen aiheuttamia oireita voidaan lievittää, ja usein samalla myös elämänlaatu kohenee!

Asiantuntija
Proviisori Kia Kaivonen
Hyvän Mielen Apteekki Pähkinärinne

Kuva: Pixel-Shot/stock.adobe.com