PIKKU-PERRON SEIKKAILUT: PERRO MUUTTAA TALOON

Perro muutti meille Helsinkiin, kun se oli täyttänyt kahdeksan viikkoa. Menimme mieheni ja tyttärieni kanssa hakemaan Perron Aurasta.

Alkumatkasta Perro uikutti, koska sillä oli Penny-emää ikävä. Kasvattaja oli antanut meille mukaan kananaksuja, ja ne tuntuivat maistuvan ja tuovan lohtua. Pentu kulki koko matkan sylissäni painautuen niin lähelle kuin pääsi turvaa hakeakseen.

Nostin Perron sylissä autosta meille kotiin. Perro tassutteli hetken varovasti ympäriinsä. Ruoka sille ei maistunut, mutta uni tuli nopeasti, ja se nukahti jalkojeni juureen. Nostin Perron peitolle sängyn viereen. Se heräsi sinä päivänä vain kerran, ja aavistin, että sillä oli pissahätä. Päästin Perron takapihalle, ja se kävi hienosti ulkona pissalla.

Yöllä Perro huomasi, että uudessa kodissa oli myös kaksi ”karvamöykkyä”, kääpiöluppakanit Hilla ja Oliver, jotka katselivat sitä häkistään. Aluksi ilmassa oli sellaista kyräilyä puolin ja toisin, mutta enää ne eivät ole toisistaan moksiskaan.

Nykyään Perro 6 kuukautta. Se menee joka aamu vauhdilla tervehtimään pupuja, ja puput katselevat karvaturria häkkinsä suojista ja paukuttavat takakäpäliään häkin pohjaa vasten, TUM, TUM! Tullessaan Perro oli pupujammekin pienempi, mutta se on kasvanut todella nopeaa vauhtia, ja on jo melkein kahden pupun kokoinen.

Pikku-Perro on kotiutunut hyvin. Kaikki rakastavat sitä, ja pihan lapset tulevat joka ilta moikkaamaan sitä takapihallemme. Perro on alkanut myös oppia temppuja ja käytännön asioita. Se osaa mennä portaat ylös ja alas, istua ja antaa tassua. Perro tuntee nimensä ja tulee luokse, kun taputtaa reittä. Se myös osaa pyytää ulos vinkumalla takapihan ovella. Hyvä Perro!

Jatkuu…