Tuhinaa, kiukkua, levottomia öitä. Erityisesti talvisin lapsiperheiden arkea kuormittavat kiertävät flunssapöpöt, joita kulkeutuu kotiin niin päiväkodista kuin koulusta.
Isommat lapset osaavat kuvailla oireitaan, mutta pienten kohdalla itkuisuuden ja ärtyneisyyden syytä on joskus vaikea selvittää; johtuuko se vatsavaivoista vai alkavasta korvatulehduksesta?
Flunssa on lasten tavallisin tauti, ja varsinkin pikkulapset voivat sairastaa sen useamman kerran vuodessa. Flunssa johtuu kylmettymisen sijaan virustartunnasta. Talviaikaan vietämme enemmän aikaa sisätiloissa, jolloin altistumme herkemmin taudinaiheuttajille, ja päiväkodeissa flunssan välttäminen voi olla jokseenkin mahdotonta.
Flunssaa aiheuttavia viruksia on kymmeniä: Alkusyksyn tavallisin taudinaiheuttaja on enterovirus ja lapsilla loppuvuodesta rinovirus. Influenssavirusperäisiä tartuntoja on eniten talvella. RS-virus tunnetaan hankalana pienillä imeväisikäisillä, koska alle puolen vuoden ikäisillä virus voi aiheuttaa sairaalahoitoa vaativaa keuhkoputkentulehdusta.
Flunssan itämisaika on päivästä muutamaan vuorokauteen, ja tauti saattaa kestää parikin viikkoa. Isompien flunssaa voi hoitaa kotona, mutta pienen vauvan sairastuessa on syytä ottaa yhteys lääkäriin etenkin, jos vauvalle nousee kuume.
Lapsilla kuumeen rajana pidetään 38 astetta. Kuumelääkettä voidaan ilman lääkärin määräystä antaa yli 3 kuukauden ikäiselle, kun kuumetta on yli 38,5. Apteekista saa ilman reseptiä kipulääkkeitä, jotka alentavat kuumetta ja helpottavat lihaskipuja.
Ilman reseptiä myytävistä tulehduskipulääkkeistä lapsiIle suositellaan ibuprofeenia, jota saa helposti annosteltavana nesteenä ja isommille lapsille nieltävinä sekä purutabletteina. Ibuprofeeni laskee kuumetta ja auttaa särkyihin mutta voi ärsyttää vatsaa.
Toinen, yli vuoden ikäisille sopiva kipulääke on naprokseeni, mutta se vaatii lääkemääräyksen. Aspiriini ei lapsille sovi, koska käyttöön liittyy maksavaurioriski.
Parasetamolia voidaan antaa ilman lääkärin määräystä yli kolmen kuukauden ikäiselle. Se sopii herkkävatsaiselle, ja sitä on saatavana myös peräpuikkoina. Ensisijaisesti kipu- ja kuumelääkkeet kannattaa kuitenkin antaa suun kautta paremman imeytymisen takia.
Kipulääkkeet annostellaan aina lapsen painon mukaan. Kuumeisen lapsen vaatetus kannattaa pitää kevyenä ja, jos mahdollista, huoneilma kannattaa säätää viileämmäksi. Lapselle tulee tarjota riittävästi nestettä ja kovaa fyysistä rasitusta on vältettävä. Leikki-ikäinen saa leikkiä vapaasti voinnin mukaan.
Tukkoista nenää voidaan hoitaa nenäsuihkeilla ja -tipoilla. Nenän limakalvon pieniä verisuonia supistavat lääkesuihkeet vähentävät nenän ja nielun alueen turvotusta, jolloin lapsen on helpompi hengittää. Nenäsuihkeita voidaan käyttää, mikäli lapsi osaa niistää.
Avaavat nenäsuihkeet saattavat kuitenkin kuivattaa nenän limakalvoja ja aiheuttaa nenäverenvuotoa. Isommilla lapsilla sekä vastasyntyneillä ja imeväisikäisillä voidaan käyttää keittosuolaa sisältäviä tippoja ja suihkeita, jotka kosteuttavat limakalvoja ja poistavat samalla eritettä.
Apteekissa kannattaa tutustua Physiomer-tuotesarjaan, josta löytyy hyvät tuotteet flunssaisen nenän hoitoon sekä aikuisille että lapsille. Physiomer Baby soveltuu vastasyntyneille 15 päivän iästä alkaen.
Apteekeissa myydään myös apuvälineitä, ns. nenänniistäjiä, joilla aikuinen saa poistettua limaa ja eritettä lapsen sieraimista. Yli 2-vuotiaille voidaan käyttää nenän limakalvoja voitelevia seesamiöljysuihkeita.
Mikäli flunssaan liittyvään yskään ei liity hengenahdistusta tai -vinkumista tai se ei muuten ole puuskuttavaa, voi yskää seurailla kotona pari viikkoa. Päivitetyn Käypä Hoito -suosituksen mukaan hunajan on todettu antibakteerisena aineena lievittävän lapsen yskää ja sitä suositellaan yli 1-vuotiaiden yskän hoidossa.
Apteekeissa myydään helposti annosteltavaa Mielikki-yskähunajaa, joka sisältää myös ärtyneitä limakalvoja rauhoittavaa glyserolia. Valmistetta kannattaa antaa ennen lapsen nukkumaan menoa, jotta yöunia häiritsevä yskä ja nieluärsytys vähenisi.
ASIANTUNTIJA
Farmaseutti Johanna Peura
Hyvän Mielen Apteekki Lahti
Kuva: fotoduets / stock.adobe.com